sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kulttuuria ja kaupunkia


"Ompa mukava nähdä pitkästä aikaa!" - iltapäivä ystävien kanssa talvilomalla piristi kovasti. Arjen keskellä yhteydenpito tapahtuu satunnaisten tekstreiden ja puhelinsoittojen avulla, joten kunnon yhdessäolo maittaa kun siihen lomalla on hyvää aikaa.

Marianne Christa Krogtrup, Galleri Bredgade 22
Ihastuin kovasti Marianna Christa Krogstrupin maalauksiin, etenkin koivumaisemaan yllä olevassa kuvassa. Ostinkin juuri tämän maalauksen postikorttina, jonka aion laittaa raameihin konttoriin. Mariannen seuraava näyttely on Gillelejessa heinäkuun lopussa, jonka jo laitoin kalenteriin.



Gråbrødre-torin varressa olevat värikkäät talot piristävät sekä sateella että aurinkoisena päivänä. Strøgetin sivukatujen varrella on kivoja butiikkeja, ja ihmismäärä ei ole niin valtaja kuin kävelykadulla.


Cafe a la Menthessä tarjoillaan herkullista minttuteetä, jossa tuoreen mintun versot täyttävät suuren teelasin ... tuoksu ja maku on täyteläinen. Kahvilassa on kiva tunnelma, ja siellä tarinoidessa päätimme iltapäivän oikein rattoisasti.
Ikkunaostoksten lisäksi kävimme kukkakaupoissa - ja kotiin mennessä poikkesin teekaupassa, josta ostin vihreää sencha-teetä, sekä myös "Vihreä mojito"-teetä, jossa vihreän teen lisäksi on marokkolaista minttua, limettiä, sitruunaa ja persikkaa.

Talvilomalla on saanut levättyä, luettua ja rentouduttua ... 
Arki armas alkaakin jo huomenna!

Nina

perjantai 19. helmikuuta 2016

Kööpenhaminan sisäpihat











Eilen löysimme mukavia sisäpihoja ja uusia oikoteitä yhtä taidegalleriaa etsiessä. Kauniit arkkitehtuuriset yksityiskohdat ihastuttivat - Mitä kaikkea tämä vanha kaupunki pitääkin sisällään?

Mukavaa viikonloppua toivotellen,
Nina

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

E-kortti-yllätys sinulle

Lataa ylläoleva e-kortti

Valokuvaus on ollut lempiharrastukseni jo muutaman vuoden verran. Viime aikoina olen syventynyt asetelma valokuvaukseen - luontovalokuvauksen ohella. Valokuvat käy mukavasti myös e-kortteina, joilla voi ilahduttaa perhettä, sukulaisia ja ystäviä. 

Nyt lomalla on aikaa lukea muutakin kuin työhön liittyvää kirjallisuutta - eilen lopetin juuri hyvän kirjan, ja siitä insiproituen valokuvasin hieman romanttisen "Lukuhetki"-kortin. Ehostin peruskorttia lisäten siihen postileiman ja nuotteja, jotka tuovat kivan vintage tunnelman. 

Olen ottanut nämä Ruusu-kirja-korttien kuvat iPhone 5S-kameralla - ja "Rest and be thankful" ja "Joy, hope, love"-kortit järjestelmäkameralla.

Lataa ylläoleva e-kortti
Korttien alla on linkki Dropboxiin, josta voit ladata kortit itsellesi omaa käyttöön. Voit käyttää valokuvia myös blogissasi, mutta laitathan silloin viitteen ja linkin takaisin tähän postaukseen taikka blogiini.

Netistä löytyy ilmaisia valokuvan editointi-ohjelmia, joilla voi säätää perusjuttuja kuten valotusta, rajausta, varjoja ja värejä,. Niissä on myös erilaisia effektejä, jotka tuovat kivoja muutoksia kuvan tunnelmaan ja tyyliin.

Lataa ylläoleva e-kortti

Ajattelin että jos kiinnostusta löytyy, voisin kirjoittaa muutaman postauksen tänne Mietteitä matkanvarrelta-blogiini näistä netistä löytyvistä valokuvan editointi-ohjelmista, sekä niiden käytöstä, tässä kevään varrella.

Olen itse kehittynyt valokuvauksessa kiitos monien ystävällisten valokuvaajien postausten ja e-kurssien kautta - ja tahdon jakaa saamaani tietoa eteenpäin.


Lataa ylläoleva e-kortti

Aurinkoa ja hymynhetkiä viikkoosi toivotellen,

Nina

maanantai 15. helmikuuta 2016

Talviloma


Talviloma alkoi valoisasti - häikäisevä auringonpaiste on tervetullut muutaman sataisen ja harmaan päivän jälkeen. Odotellaan jahka vaikka hieman lunta sataisi - luvassa pakkasöitä nyt alkuviikosta.

Tänään ihastelin ystävän 3,5 kk vanhaa tytärtä - niin herttainen vauva ...untuvanpehmeät hiukset, tarkka ja terävä katse kauniissa sinisissä silmissä, ja äidille osoitettu häikäisevä hymy! Sitä aivan unohtaa, kuinka ihmeellinen elämän alku on ... ja kuinka nopeasti kehitys tapahtuu!


Eilen leivoin macaron-pikkuleivoksia - näppäsin kuvan kun leivokset tekeytyivät ennen uunissa paistamista. Ne onnistuivat hyvin ja katosivat myös pian ... herkkusuihin parempiin.

Leipominen on minulle hyvä tapa rentoutua ... usein lomat alkavat leipomalla. Leivoin myös porkkana-sandwichejä. Käytin niihin tuttua porkkanasämpylöiden ohjetta, kaulitsin vain sämpylän ennen kohoamista noin 1,5 cm paksuiseksi levyksi, joka kohosi kaikenkaikkiaan noin 3 cm paksuiseksi sandwichiksi.
Vein tuomiseksi ystävälleni pussillisen sämpylöitä, jonka hän voi vaikka pakastaa. Täytin meille lounaaksi muutaman sandwichin- osan graavilohella ja osan kanamuna-salaatilla. 

Itselleni tein voileivät tällä tumman gluteenittoman vuokaleivän ohjeella - en ole vielä leiponut gluteenitonta valkoista leipää - nyt lomalla aion kokeilla herkulliselta näyttävää valkoisen gluteenittoman leivän ohjetta, joka löytyy blogystäväni Jaelin AppelsiinejaHunajaa-blogista.


... Hyvää alkavaa viikkoa toivotellen,

Nina

lauantai 13. helmikuuta 2016

Ystävänpäivänä


Ystävyytemme olkoon
kestävä, lämpöinen.
Kantakoon matkalla meitä
hiljainen voima sen.

Ystävyytemme olkoon
iloa tulvillaan.
Tuokoon se kesän ja linnut
harmaaseen maisemaan.

Anna-Mari Kaskinen


Hyvää ystävänpäivää!

Nina

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Iloisen energinen pyörä









Tämä pyörä-kaunokainen vangitsi katseeni kävelylenkillä ... aivan upeat värit!

Mukavaa keskiviikkoa toivotellen,

Nina

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Thebirkes - Aamupalaherkku



Silloin tällöin viikonloppuisin käymme leipurista tuoreita sämpylöitä aamupalaksi paikallisesta leipomosta. Oma suosikkini on Thebirkes-viineri: Voitaikina rullataan hyvin ohuen marsipaanikerroksen ympärille, ja pinnalle ripotellaan unikonsiemeniä. Maistuu todella hyvälle!

En ole yrittänyt leipoa Thebirkes-viimereitä itse, mutta löysin reseptin Honest Cooking blogista, jossa kerrotaan hieman enemmän Thebirkeksien historiikista (viineri on kotoisin 1800-1900 luvun itävallasta).


Kiireettömät aamut viikonloppuisin ovat kullan kalliita!

Leppoisaa sunnuntaita toivotellen,
Nina

perjantai 5. helmikuuta 2016

Kukkaset ja Kodin Kuvalehti


Ihana yllätys tulla kotiin töiden jälkeen, ja löytää Kodin Kuvalehti postilaatikosta! Sain Kodin Kuvalehden tilauksen syntymäpäivälahjaksi vanhemmiltani - olen todella iloinen lehdestä, jota saan lukea joka toinen viikko! 

Suomenkielinen lehti tuo piristys-suihkeen sekä aktiiviseen että passiiviseen suomenkielen sanavarastooni, joka hieman tahtoo ruostua ja vanhoillistua vuosien vieriessä. Nyt elokussa tulee 23 vuotta siitä, kun muutin ulkomaille. 

Tekniikan ja ilmiöiden kehittyessä saapuu kieleenkin uusia sanoja - Muutama kesä sitten ihmettelin kesälomalla Suomessa ollessani, että kuka ihme se Elisa Laajakaista on?! Jokapuolella on hänestä julisteita, mutta hänen kuvaansa ei näy missään ... Joten kysäisin sitten äidiltäni ja tädiltäni, jotka välittömästi purskahtivat nauruun! Naurunkyyneleitä kuivatessa silmänpielistään, äitini kertoi että se Laajakaista on internet-liitoksen nimi, ja Elisa on firma, joka myy näitä internet-liitoksia ... Silloin tunsin itseni kyllä aika ulkosuomalaiseksi!

Suomenkielen ylläpidon lisäksi, tykkään kovasti Kodin Kuvalehden artikkeleista, jotka käsittelee ajankohtaisia asioita, henkilökohtaisten tarinoiden myötä. Ruokaohjeet, sisustusvinkit, ja ajankohtaiset vaatetusvinkit ja ideat ovat myös kivaa luettavaa. Kiitos ihanasta lahjasta, josta on todellakin iloa pitkäksi aikaa!


Pimeyttä ei ole


Kivikkoisilla tunturin rinteillä
tuulen puhaltamilla pakkasaukeilla
joen uomassa hiihtäen
kasvaa pieneksi ja vahvaksi. 

Työntäen juurensa sinne
kalliorakkaan, louhikkoon,
joka tottumattomalle
on vaikeakulkuinen.
Sanotaan, että siellä on routa,
mutta minulle se maa on lämmin
kuin syli, joka keinuttaa hiljaa
tuulessa nukkuvaa.


Taipumatonko, en,
vaan sitkeä, hiljainen.
Kasvoin lapseksi pakkasen.
Vuodenaikani vaihtuvat hiljaa,
luulit jääneeni kaamokseen.


Ei minun talveni ole pimeää.
Se on lempeää lepoa hellää
ja sinistä hämärää.
Minä rakastin tulia taivaan
ne minuun jäi tanssimaan
olen vieläkin rinteellä hiljaa
ja kuuntelen havinaa.

Laura Torniainen 


Leppopoisaa viikonloppua toivotellen,
Nina

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Lumikellot nousevat



Ensimmäiset lumikellot kurkottavat valoa kohti lehtien alta ja kivien välistä.
Pienenpienestä alusta nousee herttainen ja puhtaan valkoinen kellokukka.
Näinköhän jo viikonlopuksi aukeavat?

Mukavaa keskiviikkoa toivotellen,
Nina