sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Maukas kana-peruna pata



Ystäväni kokkasi tätä maukasta kana-peruna pataa viime syksynä - ihastuin makuun heti siltä istumalta - mieto chili ja kaneli, sekä juustokumina tuovat lempeän eksoottisen säväyksen tähän helppotekoiseen pataan.

Pojat ja mies tykkäävät kovasti padasta tälläisenään, vieraille sen voi ehostaa paksulla jogurtilla ja vaikka nan-leivillä.

Valmistukseen kypsymisen kanssa menee noin 50 minuuttia.

Tarvitset nämä ainekset (4 henkilölle):

500 g perunoita
1 sipuli
500 g kananrintapalafilettä kuutioina
1 rkl öljyä
1 punainen tuorechili silputtuna (olen korvannut tuoreen chilin puuttuessa 1 tl chilijauheella)
1 tölkki tomaattimurskaa
4 dl kananlientä (Semmoisen Knorr kananliemikuution minä liuotin kuumaan veteen)
1 murskattu valkosipulinkynsi
1 kanelitanko (olen sen korvannut silloin tällöin puolella teelusikalla kanelia)
8 kuivattua aprikoosia (leikattu neljää osaan)
1 tl juustokuminaa jauhettuna
suolaa ja pippuria maun mukaan
koristeeksi persiljaa

1. Perunat kuoritaan ja paloitellaan kuutioiksi. Sipuli silputaan.
2. Kananlihakuutiot ruskistetaan öljyssä. Sekaan lisätään perunakutiot ja sipuli, kuullotetaan hetken verran siinä kananlihakuutioiden kera.
Lisätään joukkoon tuore chilim ja kuullotetaan vielä hetken verran. 
Mukaan laitetaan tomaattimurska (jonka olen usein sauvasekoittimella hienontanut, ettei pojat pääse valittamaan että "On klumppeja!"), kananliemi, aprikoosit, valkosipuli ja kaneli.
3. Kiehauta pata ja anna sen pienellä lämmöllä kypsyä lieden päällä, kunnes perunat ovat kypsiä.
Mausta suolalla ja pippurilla, ja korista persiljalla.


Meidän pojat vierastivat niitä aprikooseja, joten ne olen jättänyt pois - kokeilen niitä laittaa mukaan muutaman kuukauden kuluttua uudelleen. 

Pataruoat ovat kivoja näin talvella - tuovat lämpöä ja hyvää tuoksua ja aromia keittiöön.

Helmikuisin terveisin,

Nina


lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivänä



Lämpöiset ystävänpäivätoivotukset ... Helmikuun keskelle tuomaan iloa ja hymyä!

Vietimme hiihtolomaviikon Suomessa mummolassa - Oi sitä jälleennäkemisen iloa, ja hetkiä ulkona lumimaisemissa. Pojilta alkoi luistaa lumilautailu loppuviikkoa kohden, ja minä löysin ilon murtomaahiihtoon (olin kyllä kahdesti myös slalom-mäessä, mutta metsissä hiihtely vei kyllä voiton).

Herkuttelimme äidin paistamilla herkuilla - karjalanpiirakat olivat poikien suosikkeja, ja niitä saimme myös kotiin ... vielä on muutama jääkaapissa! Neulonta - ja virkkausinpiraatio tarttui myöskin - virkattu hartiahuivi on rympsyjä vaille valmis. Ja saunanlämpö se teki hyvää sekä ruumiille että sielulle :)




Haikeus valtaa vaan mielen kun täytyy sanoa hyvästi ... Paluumatka kulkee lentäen niin nopeasti, ettei mieli seuraa perässä ... "Sielu" jää sinne Suomen rauhaisiin maisemiin ... sen paluuta olen odotellut täällä ... kaupungin äänet tuntuvat aluksi vieraille, mutta tässä niihin pian jällen tottuu.




Ystävänpäivänä jotain kivaa tekee mieli leipoa ... Olisiko se sienipiirakka, banaanikakku vaiko suklaamuffinsit? Se onkin mukava päätös - ja taidan tässä pyöräillä Kiinalaiseen butiikkiin Jasmiini-teetä hakemaan ... siinähän se silmä sitten tottuu kaupunkimaisemiin.


Helmikuisin terveisin,
Nina

PS. Pieni tervehdys laduilta ... suksi luisti oikein hyvin: 



sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Maukas tumma vuokaleipä [gluteeniton]


Tämä maukas tumma vuokaleipä on koostumukseltaan aivan kuin ruisleipä - rapea kuori ja tiivis rakenne muutenkin. Kuituja leipään tuo seesamin-, auringonkukan- ja pellavan siemenet. Ystäväni toi minulle maistiaispalan  ja linkitti reseptin Fenjas Mad-blogiin, josta hän oli löytänyt reseptin. 

Leipä on helppotekoinen - teen kaksinkertaisen annoksen, josta tulee 2 vuokaleipää.

Kirjoitan tähän ohjeen suomeksi, sillä Fenjan herkulliset ruokaohjeet ovat tanskan kielellä.

Tarvitset:

6 dl haaleaa vettä
150 g kuivattuja luumuja
2 tl kuivahiivaa
10 g HUSK psyllium kuitua 
100 g seesaminsiemeniä
100 g pellavansiemeniä
100 g auringonkukansiemeniä
150 g riisijauhoja 
150 g tattarijauhoja
50 g maissiryynejä
1 tl suolaa (kaipasin hieman enemmän suolanmakua, joten minä laitan 2 tl suolaa)

Luumujen annetaan pehmetä hieman vedessä, jonka jälkeen ne survotaan sauvasekoittimella.
Husk psylliumkuidut ja kuivahiiva sekoitetaan vesi-luumu-seokseen. Anna seoksen levätä 10 min. 
Sekoita välillä - ne psylliumkuidut turpoavat ja tekevät massasta tukevamman.

Lisää taikinaan kuivat ainekset ja sekoita hyvin 10 minuutin verran - yleiskonetta taikinakoukulla suositellaan, minä käytin sähkövatkainta taikinakoukuilla ja se toimii hyvin.

Kaada taikina voideltuun taikka leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan (1,5 - 2 l), ja anna kohota 2 tuntia.
Paista 225 asteessa noin 50 minuuttia. Leipä on kypsä kun sen sisälämpötila on 80 astetta (käytin paistilämpömittaria).

Leikkaa leipä vasta kun se on jäähtynyt. Leipä sopii hyvin pakastettavaksi - viipaloin leivän ja pakastan viipaleet - ne on mukava ottaa yksi kerrallaan pakasteesta - palanen sulaa hyvin leivänpaahtimessa.



Kokeilut gluteenittoman leipomisen parissa jatkuvat - kaksi kivaa muffinien ohjetta on löytynyt, kirjoittelen ne myös tänne blogiin nyt helmikuun kuluessa.

Tammikuun sää on vaihdellut lumesta sateeseen ja poutaan, muutama myrskykin on ollut - välillä aurinkokin pilkoitellut. Olen jatkanut päivittäisen kuvien näppäilyä - iPhonen CollectPhoto-sovellus mahdollistaa pienen päiväkirjamaisen muistiinpanojen kirjoittamisen päivittäisen kuvan yhteyteen. 
Laitan tässä linkin artikkeliin, jossa kuvaan tarkemmin sen Collect Photo-sovelluksen toimintoja.




Kirjoittelen enemmän englanninkieliseen Thoughts and Images Along the Way-blogiini, tätä Mietteitä Matkanvarrella päivittelen harvemmin ... mutta tänne kirjoittelen näitä ruokaohjeita.
Ja hieman valokuvia tietenkin ... alla tammikuun näppäilyjä (se video on tehty myös CollectPhoto-sovelluksessa).





... Oikein hyvää helmikuuta toivotellen,

Nina