lauantai 1. syyskuuta 2012

Kysymyksiä ja vastauksia



Yksi bloggauksen parhaita puolia ovat blogiystävät. Aloitin bloggauksen syksyllä 2009, koska sillä tapaa sain kerrottua kuulumisia yhdellä postauksella monelle sukulaiselle ja tuttavalle. Olin jo jonkun aikaa seuraillut Josun inspiroivaa blogia ja Jennin Intianmatkaa, joten uskalsin siten itsekin "mennä nettiin" ja aloittaa blogin. 
Hissun kissun hiljalleen löysin lisää luovia ja ainutlaatuisia blogiystäviä, jotka ovat rikastuttaneet elämääni aivan konkreettisesti uusilla ruoka-leipomisherkuilla, sekä tuoden iloa, myötätuntoa ja kanssaelämistä, ja siten luoden erityisiä valopilkkuja polulleni :-)

Sain Paulalta ja Tarjalta 11 kysymystä vastattavaksi. Blogihaasteeseen kuuluu laatia omat 11 kysymystä ja välittää ne edelleen 11 bloggaajalle.  Kirjoitan tähän ensin minun kysymykseni, jotka menevät Josulle, Jennille ja Pipsalle:

11 Kysymystä:

1. Jos pyytäisin hyvää ystävääsi kuvailemaan sinua kolmella sanalla, mitä hän vastaisi?

2. Mitä keittiö-apuvälinettä käytät eniten?

3. Paikka, joka merkitsee sinulle paljon, on ...?

4. Jos sinun tulee muistaa 3 asiaa, jotka sinun on toimitettava seuraavana arkipäivänä, kuinka varmistat, ettet unohda niitä?

5. Tunnet itsesi energiseksi ja hyvinvoivaksi, kun ...?

6. Zappailet pois TV-kanavalta, kun sieltä lähetetään ...?

7. Hetki, jonka tahtoisit elää uudestaan, jos se olisi mahdollista?

8. Mainitse kaksi nettisivustoa, jotka olet asettanut internet-asetuksissasi suosikeiksi.

9. Arvostat kanssaihmisissäsi seuraavia ominaisuuksia ...?

10. Pidät bloggaamisesta, sillä ...?

11. Näihin kysymyksiin vastaaminen oli ...?

- Kysymyksiin vastaaminen on täysin vapaaehtoista, joten niistä ei tule ottaa ollenkaan stressiä!

Alkuperäiset pelisäännöt:
1. The person nominated must share 11 facts about themselves.2. The person nominated must answer the questions the tagger( the person who nominated them) set for them.3. The person nominated must choose 11 people to tag (nominate)and create 11 questions for them to answer.Then they must go to their pages and let them know they were nominated!There are no tag backs!

Tuumailevat pöllöt Taide- ja Käsityömarkkinoilla
  

Vastaukseni Paulan minulle asettamiin kysymyksiin:

1. Mikä sai sinut tänään iloiseksi?
- Heräsin levänneenä auringonpaisteeseen ja lintujen lauluun.

2. Mitä olisit jos voisit olla mitä tahansa?
- Värjäyskurssilla, jossa äitini parhaillaan saa ideoita luonnonmateriaalien käyttöstä kankaidenvärjäyksessä.

3. Mitä teet (kesä)lomalla?
- Nautin hitaista aamuista, lueskelen, perheen kanssa eväskorin kanssa veden ääreen / rannalle jossa uintia ja rantalentopalloa ja romskunlukemista, on kiva myös ajan kanssa laittaa ruokaa ja leipoa sekä nauttia miehen kokkauksesta. Melkein poikkeuksetta sisältää joka kesä 2 viikkoa Suomessa perheen tykönä, jolloin  olemme yhdessä sukulaisten kanssa sekä nautimme Suomen luonnosta (ulkoilman raikkaus, järviveden tuoksu, kostea nurmikko varpaissa, marjastus ym.).

4. Paras ekotekosi/ -vinkkisi?
- Sappisaippua tahranpoistoon

5. Mikä on ruokabravuurisi?
- Pinaatti-Feta-piirakka ja Vaniljapullat 

6. Mitä tarjoat yllätysvieraille?
- Pikkunälkään salaattia & sämpylöitä, makeaksi palaksi omena-muru-paistosta paksun jogurtin kera (jos lähileipomo on auki, käväisen sieltä palaset Fynin Omenakakkua).

7. Tunnetko itsesi aikuiseksi?
- Joskus enemmän, joskus vähemmän ... Suurimmaksi osaksi ehkä kyllä - riippuen siitä mitä aikuisuus-käsite pitää sisällään. Vanhemmuuden- ja työnpaikka-rooliin aikuisuuden kypsyys liittyy läheisesti - Aikuisuus voi myös pitää sisällään vanhemmuuden vallatonta hulluttelua (lasten kanssa voi hassutella :-) , omien tarpeiden sijoittamista taka-alalle mm.

8. Mikä on itsellesi läheisin taiteenlaji?
- Jonkinlainen kuvataide - piirustelen silloin tällöin (arjen keskellä muistiinpanoihin ;) Akvarellimaaluakseen olisi mukava paneutua enemmän ajan kanssa.
Kamera kulkee mukana usein - harrastelija-valokuvaus-tasolla.

9. Mitä jääkaapista/ kuiva-ainekaapista täytyy aina löytyä?
- Hiivaa, erilaisia jauhoja, kauraryynejä, mausteita, valkosipulia, vihanneksia & kasviksia, kananmunia, margariinia / voita, manteleita, juustoa, linssejä ...

10. Viimeisin näkemäsi elokuva?
- Lähdettiin miehen kanssa elokuviin toissa viikolla, ja katsoimme The Bourne Legacyn .Elokuva sisälsi paljon räiskettä ja kovaa menoa, mutta juoni oli yksinkertainen ja ennalta arvattava. Popcornit maistuivat hyvälle!

11. Viimeisin lukemasi kirja?
- Lueskelen useampaa kirjaa yhtäaikaa... Hiljattain olen lukenut loppuun De Rosneyn Viimeinen kesä, Blakemore & Frith: Oppiva aivo, mitä aivotutkimus voi välittää pedagogiikalle, ja viimeisiä sivuja olen säästellyt Nouwenin kirjasta Sydämen tie: Erämaan hengellinen elämä ja sen viesti omalle ajallemme.




Minun vastaukseni Tarjan asettamiin kysymyksiin:

1. Mita pelkaat?
- Ehkä eniten pelkään lähimmäisten menettämistä.

2. Minka taidon haluaisit itsellesi?
- Taidon lukea huulilta. Jujutsú tai muu itsepuolustuslaji. Juoksu (se on nopeampaa kuin kävely). Keramiikka. Surffaus. Saksofonin tai pianon soittaminen. Korujen tekeminen luonnon- ja kierrätysmaterialista. Puhua soljuvaa ranskaa / italiaa / arabiaa - kauniita kieliä.

3. Mita piirretta arvostat elamankumppanissasi eniten?
- Huumoria, rehellisyyttä ja integriteettiä.

4. Mika on oma arsyttavin piirteesi?
- Saatan olla ajoittain jokseenkin peräänantamaton.

5. Oletko tehnyt koskaan jotain radikaalia ulkonaollesi? Olitko tyytyvainen tulokseen?
- Hiukset ovat muuttaneet väriä ja pituutta vuosien varrella, yleensä olen ollut tulokseen tyytyväinen. Kokeilin opiskeluaikoina sellaista luontaispulveria hiustensävytykseen, jolloin hiuksistani tuli vihertävät - silloin olin vähemmän tyytyväinen.

6. Pidatko sirkuksesta?
- Akrobatia ja huvittavat klovni-jutut ovat näyttäviä, mutta mielestäni suuret / villit eläimet eivät kuulu sirkukseen.

7. Mika tekee sinut onnelliseksi?
- Monet asiat. Pienet ilot ja hetket jokapäiväisessä elämässä. Kun koen että lähimmäiseni voivat hyvin. Kohtaamiset. Hymyt. Luonto.

8. Oletko uskonnollinen?
- Uskonnollisuus on laaja käsite. Minulle uskonnollisuus-sanaan liittyy sekä positiiviä että negatiivisiä vivahteita: Yhteisö, arvot, teologia, rituaalit, suvaitsevaisuus, arvostelu, tuomitsevaisuus, fanaattisuus.
Uskon kolmiyhteiseen Jumalaan (Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki) - koen että Jumalan armo, hyväksyminen, anteeksianto ja rakkaus ovat pilareita, joiden varassa olemassaoloni lepää. Monesti kysyn "Miksi?" ja olen epävarma - olen kokenut, että näissäkin hetkissä Jumalan lupaus läsnäolosta, rauhasta, toivosta ja tulevaisuudesta on kantanut eteenpäin, hetki kerrallaan.

9. Mita tekisit, jos rikastuisit?
- Tjaa ... opintolaina, asunto, läheiset, yhteisö, tukeminen lähellä ja kaukana.

10. Minkalaisessa seurassa viihdyt?
- Seurassa jossa vallitsee välittömyys, hyväksyntä ja arvostus. E.m. ominaisuuksien puuttuessa myös muunlaisessakin seurassa. Toisaalta elämä olisi liian tasaista jos seura olisi aina välitöntä, hyväksyvää ja arvostavaa.

11. Mita kadut?
- Joskus tekemättä jättämistä, joskus tehtyä. Taikka sanottua, tai sanomatta jättämistä.


Kiitos kivoista kysymyksistä, Paula ja Tarja!

5 kommenttia:

  1. Oli mukava lukea näitä kysymyksiä ja vastauksia. Kun keskittyy (=Vekara meni hulinoimaan yläkertaan) lukemaan, saa itsellekin uusia pieniä ideoita ja oivalluksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Paula!
      Kiitos mukavista kysymyksistä! Olin jo osaan vastannut samana iltana, joten se tallentui julkaisemattomana arkistoon - ja nyt sen tässä yhteydessä etsin ja jatkoin vastaamista :-)
      Tykkään kovasti sinun elävistä sanonnoista - Vekara hulinoi - se tuo hymyn huulilleni!

      Poista
  2. Kiitos minunkin puolestani rehellisen tuntuisista vastauksistasi! Aika jannaa, etta toisillemme vieraat ihmiset esitamme toisillemme kysymyksia ja sitten niihin vastailemme. Joskus mietin onkohan tassa mitaan jarkea. sitten totean etta no tokkiinsa on! On kiva lukea toisten vastuksia, jotka saavat ajattelemaan omia ajattelutapojaan, joskus loytyy paljon yhteista, joskus oppii toiselta paljon. Se on hyvin avartavaa ja mielenkiintoista. :)

    VastaaPoista
  3. Ovatko nuo isoaidinneliot sinun tekeleitasi? Ihania varikkaita ja kivasti esilla! Olen juuri vasaamassa pinoa sellaisia torkkupeittoa varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tarja,
      Samansuuntaisia ajatuksia oli minullakin siinä ensimmäisiin kysymyksiin vastatessa, hieman jahkailtuani totesin että tieto avartaa ymmärtämystä, koin kysymykset kivasti ajatusmystyröitä hierovaksi ... Jotta ehkä himpun verran "viisastunut" siis olen joidenkin kysymysten suhteen. Ja lukiessa toisten vastauksia ja kysymyksiä tulee itsekin tuumanneksi, kuinka vastaisi :-)
      Nuo neliöt ovat olleet työn alla viimeiset pari vuotta, nyt olen kokoamassa niitä kaulahuiviksi.
      Tykkään kanssa kovasti tehdä yhden neliön silloin, toisen tällöin.
      Mukavia hetkiä tilkkupeitto- neliöiden parissa!

      Poista

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)