tiistai 4. syyskuuta 2012

Kuntokalenteri & muistilista




Olen puolivuosittain tehnyt sellaisen "Kuntokalenterin", johon olen merkannut jumpat, uinnit, kävelyt ja salillakäynnit. Kalenterin tarkoituksena on ollut saada motivaatiota siihen jokaviikkoiseen liikuntaan. Lääkäri ja fysioterapeutti suosittelee yliliikkuvan niskani "ylläpitoon" hartiaseudun jumpan lisäksi muuta liikuntaa 2-3 kertaa viikossa. Kuntokalenterilla kalenterilla tulisi siis olla sellainen motivoiva - sekä hälyyttävä - vaikutus. Kokemuksesta tiedän, että jos kalenteri on tyhjää täynnä, ei mene kauan aikaa kun alkaa jumittaa hartioissa.

Nyt syksyllä on ollut uutta puhtia myös liikkumiseen. Viikonloppuisten uimahallireissujen lisäksi olen silloin tällöin käynyt iltalenkillä. Mutta se saliharjoittelu, taikka ryhmäliikunta (zumbat ja muut) ovat silti jäämässä vain viikonlopuille.

"Suunnittelu on jo puolet työstä" - sanonta pisti ajattelemaan. Jos varaisin joka sunnuntai yhden ryhmäliikunnan tulevan viikon jollekin arkipäivälle, niin silloin ei tarvitsisi olla muistamassa taikka pähkäilemässä, milloin tulisi lähdettyä.

Ystäväni kiva muistilista-idea antoi lisää vettä myllyyn - Jospa yhdistäisin kuntokalenteriin muistilistan!
Syksy-talvi-ajalla olen syönyt D-vitamiinia parin viime vuoden ajan, ehkäistäkseni sen hurjan väsymystilan, joka iski toissakeväänä, kun D-vitamiiniarvot olivat romahtameet melkein miinukselle.
Jotta laitoin vitamiinit muistilistalle. Lisäsin myös tiistaille poikien urheiluvaatteet - kun ne jo illalla pakkaa, ei tarvitse niistä aamulla huolehtia.

Kalenterin taustan olen hakenut Nicole's Classes-blogista: Tosi kivoja ja pirteitä taustoja voi ladata omaan käyttöön. Tein kalenterin tietokoneella, ja tulostin listoja jo muutamaksi viikoksi eteenpäin. Valitsin kalenteri-muistilistan sen kokoiseksi, että se mahtuu hyvin oman kalenterin väliinkin tarvittaessa.

Kuntokalenteri & muistilistaa voi mukauttaa omien tarpeiden mukaan - se on helppo tehdä ja tulostaa :-)



2 kommenttia:

  1. Olipas tosi hauska ja hyödyllinen vinkki, kiitos tästä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava että saan olla jakamassa inspiraatiota eteenpäin - yhden sun toisen kivan idean ja vinkin olen saanut blogiystäviltä :-)

      Poista

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)