tiistai 29. toukokuuta 2012

Aurinkoa ja ulkoilmaa

Paikka auringossa, linnunlaulua ja hyvä kirja ("Piiat" /"The Help").



- "Mikä on Hessu Hopon neron veljenpojan nimi?"
... haastetta harmaille aivosoluille!



Paljaat varpaat lämpöisessä hiekassa

 






Lepoa ja hyvää oloa ;-)

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Päivän kohokohta


Olin eilen työn puolesta vierailulla terveydenhoitajan äiti-vauva-ryhmässä. Paikalla oli 12 äitiä ja 13 vauvaa, 4 viikon iästä 10 kk:een (mukana yhdet kaksoset, 4 kk:n ikäiset). Puhuin äideille hieman vauvaiän kehityksestä, ja syventäen vauvan itkusta / ja niistä tunteista, joita paljon itkevä vauva voi herättää meissä vanhemmissa. Pieni vauva itkee keskimäärin 90 min. päivittäin ensimmäisten kahden kuukauden aikana - itkuisuus on suurinta 2 kk:n tietämillä.
Puhuttuani oli hieman yleistä keskustelua, ja myöhemmin muutama äiti tuli kahdenkesken juttelemaan heille asiankohtaisista asioita.
Nämä äiti-vauva-ryhmissä vierailut ovat minulle yleensä kohokohtia - on ihana katsella sitä huimaa kehitystä, joka tapahtuu ensimmäisen vuoden aikana. Kuulla pienten lapsosten tuhinaa, itkua ja jokellusta - ja keskustella äitien ja terveydenhoitajan kanssa.

Seuraavien runojen sisältö jollain tapaa heijastaa vauva-vierailun herättämiä mietteitä:

"Ihmiset tarvitsevat eläessään kaksi sydäntä:
Yhden, joka on täynnä syvää hellyyttä,
Ja toisen joka on terästä."
- Kahlil Gibran -

"Ei se,
miltä me näytämme,
eikä se,
mitä me aikaan saamme
merkitse
sen rinnalla
mitään,
mitä me olemme
toinen
toisillemme."
- Marjaleena Ansio -

maanantai 21. toukokuuta 2012

Suppishillon ohje


Iltaruoan kera nautiskelimme suppishilloa, eli suppilovahveroista valmistettua herkullista hilloketta. Suppishillo on äidin valmistamaa, niin hyvää että "vie kielen mennessään"!

Tulisi lähteäkin hänen kanssaan sienimetsään, ja myös opetella se sienien säilöminen ja kuivaaminen. Ne kuivatut ja hienoksi jauhotut sienet kruunaavat kastikkeen: 1 tl antaa syvän ja täyteläisen sienen maun (kanttarelli tai musta torvisieni).

Suomen metsät ovat täynnä aarteita - täällä voisi löytyä Jyllannin puolelta sieniä, mutta täytyisi olla asiantuntija mukana, jotta sattuisi oikeat sienet koriin. Toistaiseksi on turvallisinta kerätä sienet ostoskoriin kaupan hyllyltä, ja nauttia Suppishillosta ja sienijauheesta.

Âitini lähetti minulle suppishillon ohjeen, jonka on julkaistu ET-lehdessä elokuussa 2011..


Valmistusaineet:

4–5 dl pannulla pyöräytettyjä suppilovahveroita tai kantarelleja

Liemi

2 dl vettä
1 ½ dl vaaleaa balsamiviinietikkaa
1 laakerinlehti
5 neilikkaa
5 maustepippuria
1 tl suolaa
1 ½ dl hillosokeria

Valmistusohje:
1. Puhdista sienet, leikkaa kannat ja suuremmat sienet kahteen osaan.
2. Paista kevyesti sieniä kuivalla, kuumalla pannulla niin kauan, että neste haihtuu - kapustalla hämmentäen. 
3. Kiehauta liemi. Lisää sienet ja keitä kannen alla hissukseen noin 20 min.
4. Purkita pestyihin lasipurkkeihin.

Hibiscus teetä







Âitini inspiroi minua monella tapaa - hänen tietonsa ja kokemuksensa luonnosta saatavista yrteistä, vihanneksista ja kasviksista - ja etenkin näiden hyvinvointia nostavista ominaisuuksista - on suuri lahja - jota tahdon välittää eteenpäin mahdollisuuksien mukaan :)


Teehibiscuksen lehdistä voi uuttaa maukasta teejuomaa. Löysin kuivattuja hibiskunsenlehtiä luontaistuotekaupasta joulun jälkeen, ja olen nauttinut hibiskusteetä iltaisin. Usein sekoitan mukaan hieman lakritsijuurta, se makeuttaa mukavasti hedelmäisen makuista hibiskusteetä.


Teehibiskus kasvaa luonnonvaraisena Afrikassa, jossa sen kukkia on käytetty lääkkeenä yskään, flunssaan, tulehduksiin sekä sydän - ja maksasairauksiin.


Äidiltä lainaamassani kirjassa kuvataan teehibiskuksen (Hibiscus sabdaroffs) terveyttä edistäviä vaikutuksia:
- teehibiscus pienentää runsaasti kolesterolipitoisista ruoista tulevien LDL- rasvahappojen määrää
- teehibiscuksella on verenpainettava alentava vaikutus
- teehibiskus tehostaa kehon normaalia myrkynpoistoa


Olen laittanut hibisjustee-juomaan 2 tl kuivattuja hibiskuksenkukkia ( ja usein 1 tl lakritsijuurta ) 2 dl:n kiehuvaan vettä, ja antanut hautua teekupissa / kannussa noin 10 min. Kerran vilustuttuani laitoin myös joukkoon 1 cm raakaa inkivääriä ja 1 tl kanelia - se avasi hengitystiet ja lämmitti kovasti!


lauantai 19. toukokuuta 2012

Suklaamuffareita ja luumupiirakkaa

 

Leivoimme nyt iltapäivällä "tupaantulias-muffinsit" poikien uusittuun huoneeseen. Herkullinen ja helppotekoinen ohje löytyy Veikeän Verson blogista: Minimuffarit. Minulla oli tavallisen kokoisia muffinsivuokia, ja taikinasta tuli 9 hyvänkokoista muffinsia :)



Isäntä teki luumu-viinirypäle-piirakan sänkyjenkokoamisurakan päätteeksi: Pohjalle kaurahiutaleita ja muutama nokare voita, siihen päälle pilkottuja tuoreita luumuja (8 kl), ja kourallinen viinirypäleitä. Niiden päälle hieman hunajaa ja fariinisokeria, ja siiten koko kauneus uuniin puoleksi tunniksi 160 asteeseen. Maistuu hyvälle jogurtin, jäätelön, kermavaahdon tai creme fraichin kanssa!



Molemmilla pojilla on nyt oma sänky-pöytä-yhdistelmä. Sängyn alle voi kiinnittää verhotangon, ja aion ommella pienet verhot molemmille, niin he saavat "omat luolat" sängyn alle - ja siilä tavoin hieman enemmän yksityisyyttä tarvittaessa. Kiva että kirjoituspöytä on niin pitkä, että muutama kaverikin sen ääreen.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Kävelyretki kaupungilla


Eilen aamupäivästä satoi vettä ja rakeita ... ja iltapäivän auringonpaiste houkutteli meidät ulos. Isäntä yllätti ehdottaen myöhäistä äitienpäivälounasta!


Söimme japanilaisessa ravintolassa, jossa on saanut tunnustusta laadukkaasta ruoasta ja hyvästä palvelusta edulliseen hintaan (Wagamama). Ruoka oli maukasta, etenkin dippattavat katkaravut ja kanapalat, kastikkeet ja lohi! Yllätyksellinen ja tosi mukava kävelyretki ;)

Aurinkoinen rypsipelto


Maaseudulla ajellessa silmäni lepäsivät kirkkaankeltaisissa rypsipelloissa. Pysähdyinkin ihailemaan maisemaa, ottaen keuhkot täyteen rypsintyoksuista ilmaa, nauttien lintujen kujerruksesta ja auringon lämmittävistä säteistä kasvoilla, ja nappasin valokuvan muistoksi hetkestä.

Lauantai-aamun luova hetki


Hyvä ystäväni täyttää tänään 50-vuotta, joten askartelin aamulla hänelle synttärikortin. Ystäväni on luova, hän tykkää luonnossa kävelystä, käsitöistä, hän liikkuu pyöräillen, ja hemmottelee itseään silloin tällöin kupilla kuumaa kakaota tai lattea ... jotta leikkasin inspiroivia kuvia ja tekstit korttin.
Kollaaseja on mukava tehdä - tulisikin ottaa aikaa tämmöiseen askarteluun useammin, se on semmoista miihailu-puuhaa, jossa kivasti rentoutuu ja irrottautuu arjesta!

Hänen toivelistallaan on mm. muutamia Body Shopin-tuotteita - jotka pakkasin pakettiin, ja myös laitoin miniatyyri-kuvat mukaan korttiin.

Synttärit pidetään kesämökillä ja puutarhassa nyt iltapäivällä - aurinko paistaa mutta on hieman tuulista, jotta otan mukaan villashaalin, johon voi tarpeen tullen kääriytyä ;)

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Ajatuksia ätiydestä

Tänään valitsin itselleni tälläiset kukat ;)


Esikoisen ollessa aivan pieni sain lahjaksi äidiltäni pienen kirjan "Rakasta sinua Âitini - Sanoja sydämestä". Kirja sisältää kauniita ja ajatuksia herättäviä mietteitä äitiydestä - joista olen valinnut tähän muutaman:

"Huomasin äidin istumassa sängyn reunalla 
ylleni kumartuneena. Nukahdin 
heti hänen syleilyynsä ja 
nukuin sikeästi."
- Charles Dickens -





"Rakas äiti, 
lainaa minulle sydäntäsi.
Tarvitsen sitä joka päivä, 
jotta voisin vuodattaa sille huoleni."
- Gamma Galgani -





"Selviämme aivan hyvin, 
jos otamme kunakin päivänä
kantaaksemme vain sille tarkoitetun 
kuorman...
... mutta lastista tulee liian painava,
jos kannamme tänään eilisen kuormaa ja
lisäämme siihen vielä huomisenkin taakan -
jo ennen kuin meitä edes
pyydetään sitä kantamaan."
- John Newton -





"Riipu äitiydessä kiinni, jopa kaikesta muusta luopuen.
Pyri siihen, että se kestäisi ikuisesti, ja sairastut hengelliseen halvaukseen.
Muistele äitiyttä ja hymyile hellästi, anna sen väistyä,
opettele luopumaan siitä ja sanomaan sille näkemiin,
ja äitiyden lahja on ikuisesti sinun."
- Douglas Gifford -





"Olet heijastus
äidistäsi ja sinussa
hän kutsuu takaisin
oman keväänsä
kaikessa kukoistuksessaan."
- William Shakespeare _





"Âidin ja lapsen suhde on
paradoksaalinen ja traaginen.
Âidin on rakastettava lasta 
sydämensä pohjasta.
Ja tätä samaa rakkautta tarvitaan,
jotta lapsi kasvaisi irti äidistä ja
tulisi täysin itsenäiseksi."
- Erich Fromm -





"Herra, ota minulle
näyttämäsi valo,
ja anna se lapselle,
jonka minulla nnoit.
Pyydän tätä koko 
sydämestäni, jonka olet
rintaani painanut.
Olenhan omasi.
- Tuntematon -


Näiden mietteiden kera lähetän lämpimät terveiset äidilleni,
ja toivottelen kaikille oikein
Hyvää Âitienpäivää!

Herkulliset maapähkinäpallerot


Löysin Veikeän Verson blogista suussasulavien pähkinäpalleroisten ohjeen - siinäpä oli oiva herkku perjantai-illaksi!

Maapähkinävoin lisäksi pallerot sisältävät mm. kikherneitä, agavesiirappia ja himpun verran kookosöljyä - siis melkoisen terveellinen ja myös proteiinipitoinen taikina. Ainekset sekoitetaan sauvasekoittimella tasaiseksi mössöksi, mössöstä pyöritellään palleroita, jotka halutessaan voi kuorruttaa suklaalla. Kuorrutin osan valkoisella, osan tummalla suklaalla. (Ohje löytyy ruotsin kielellä Baka baka liten kaka - blogista).

Pallerot maistuivat myös pojillekin - mmm!

perjantai 11. toukokuuta 2012

Hyvää tätä päivää


Lähdimme matkaan eilen.
Huomenna olemme perillä.
Tai jo illalla.
Tämä maisema on elettävä tänään.

-Maaria Leinonen-


Tänään iltapäivällä pääsen jälleen lepäämään tutun hierojan briksille - hän osaa käsitellä lihaksia ja kudoksia hellävaraisesti venytellen ja painellen. Oloni on jo sen verran parempi, että menen ensiviikolla töihin - tiistai ja keskiviikko töitä, sitten onkin kaksi pyhäpäivää. Jotta se on pehmeä alku.

Tahti on silti vielä hiljainen - kuminauhajumppa ja kävely riittää toistaiseksi hyvin - muutaman viikon päästä voi ajatella kuntosalin ryhmäjumppia (ilman painovastustuksia).

Kiitollisin mielin kirjoittelen - kiitollinen siitä, että vaikka nikamavammani on krooninen, voin sen kanssa elää ilman suuria rajoitteita - vaikka en voi juosta tai lenkkeillä, voin kävellä reippaita lenkkejä - vaikka en voi kaikkia ikkunoita kerralla pestä, puhdistuvat ne yksi kerrallaan - ym. 


Kiitollinen myös siitä, että on parinkin vuoden tauko näiden pahempien kausien välillä, joissa hermo jää puristuksiin ... Toiveena vielä se, että osaisin kuunnella kehoa ja omia stressisignaaleja niin, että voisin ehkäistä kokonaan tuon hermopuristuksen ;-)

Ulkona pilkistää aurinko sateen jälkeen, vaaleanpunaiset kukat ikkunasta näkyvästä puusta ovat herkän kesäisiä - 

Oikein hyvää viikonloppua toivotellen
Nina

tiistai 8. toukokuuta 2012

Griegin "Aamutunnelmia" metrossa


Omenapuut ovat kukassa - kevät on saapunut!
Pari viikkoa sitten kokivat metrossa matkustajat miellyttävän musikaalisen yllätyksen, kun kanssamatkustajina olikin Sjellandin Sinfoniaorkesteri, joka soitti Griegin Peer Gyntin "Aamutunnelmia".
Se on varmasti ollut unohtumaton elämys - olisinpa ajellut metrossa sinä aamuna!



Minun niska on parantumassa hissukseen - lääkkeet ja fysioterapia on rentouttanut, ja niskahermo on vapautumassa. Lääkkeet hieman väsyttää, joten otan muutamat päivittäiset torkut - hyvä näin ;-)

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Sairasloma


Kun hermokipu niskassa ja kasvoissa alkoi häiritä yölläkin, jättäen yöunet muutaman tunnin mittaisiksi, on sairasloma lääkärin suosittelema ratkaisu. Sain myös voimakkaita lihasrentouttavia tabletteja, jotka ovat hieman helpottaneet. Lääkärin lähete fysioterapiaan saapui tänään, sieltä soittivat ja sain ajan jo huomisaamuksi . . . kyllä se tästä lähtee hissukseen tuo toipuminen. Työpaikkalla johtajani osoittaa suurta ymmärrystä, hän puhui jo sairaslomasta viime viikolla, mutta yritin vielä pinnistää hieman - jos se olisi viikonloppuna hellittänyt, kun en kirjoitellut enkä istunut lainkaan.

Terveyttä arvostaa aivan eri tavalla, kun välillä sen osittain menettää - tuo yliliikkuva niska oikkuilee tasaisin väliajoin, onneksi nyt menee parikin vuotta välillä ennen suuria oireita. Ajatella, että 2 mm yliliikkuvuus muutamassa nikamassa merkitsee niin paljon! No, onneksi ei ole leikkausta tarvinnut, kun niskan omat lihakset ovat voineet tukea niskarankaa. Tuossakin se kultainen keskitie on niin tärkeää - pääsiäisen jälkeen treenasin hieman liikaa: Zumbaryhmä käsipainolla, sen jälkeen vielä toinen ryhmäjumppa ja pyöräilyä päälle samana päivänä oli aivan liikaa ... ja taisi siinä jämähtää se jonkinlainen jäykkyys päälle, joka sitten kirjoituspäivien myötä on vain enemmän kangistunut. 

... Jotta sen varmaan opin nyt, että kohtuus kaikessa - liikunnassakin - passaa parhaiten! Ja tämän kun vielä käytännössäkin jaksaisin muistaa ja toteuttaa ;-)