sunnuntai 16. elokuuta 2009

Paluu arkeen




Olen vuoden verran lukenut ulkomailla asuvan ystäväni blogia, sekä seurannut serkkuni Intian matkaa hänen blogistaan - ja nyt olen valmis astumaan itse bloggauksen aikakauteen. Juuri päättynyt Suomen matka myös motivoi ja inspiroi tämän blogin avaamiseen: Toivon että tän blogin avulla voin saavuttaa kaikki rakkaat sukulaiset ja ystävät, sekä Suomessa että Suomen rajojen ulkopuolella, ja jakaa kuulumisia ja mietteitä. Blogi on myös tarkoituksella suomen kiellellä, jotta myös tämä kirjallinen äidinkieli ei pääse ruostumaan.

Paluu arkeen on sujunut omalla painollaan: Poikien koulu alkoi maanantaina, ja sen mukaan myös unirytmit on muuttuneet aikaisemmaksi. Olemme päällystäneet kirjoja, pojat nauttineet kavereiden tapaamisesta, ja kavereitä on ollutkin meillä koulun jälkeen harva se päivä.

Torstaina vietettiin esikoisen ja hänen serkkupojan 11 v. synttäreitä Sjællandin pohjoisrannikolla Gillelejessa miehen siskon mökillä. Tuulinen sää nostatti 1 metrin korkuiset aallot mereltä, se oli upea näky! Emme uskaltaneet sukeltaa aaltoihin, vaan tyydyimme kahlailemaan rannalla.

Itse olen levännyt ja nukkunut muutamana päivänä nokkaunet. Niska on nyt paremmassa kunnossa: Hieronta Suomessa vapautti sen jumissa olevan hermon, joka on todella upeeta! Nyt muistan jälleen seuraavat pari vuotta ainakin, että se kuntosali treeni on ehdoton kahdesti viikossa niskan huollossa - se kun on ollut yliliikkuvaa sorttia viimeiset 20 vuotta. Se gradun jälkeinen väsymys varmaan myös nyt hieman näyttäytyy, ja pieni syysflunssan poikanen tässä sivussa, jotta tämä viikonloppu on mennyt hissun kissun hiljalleen teetä juodessa.

Tähän loppuun liitän muutaman valokuvan, ne 10 päivää hurahtivat aivan liian pian!


5 kommenttia:

  1. Ihanaa! Kiva kun teit blogin. Laitan osoitteen kirjanmerkkilistalle, niin tulen aina katsomaan. Hyvä, että niska on kunnossa ja nautitte lomasta. Kirjoittelen jonakin päivänä s-postia. Halauksin, Josu

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva lueskella sinun blogiasi. Kivoja kuvia lomareissulta. Kiitti e-mailista, vastaan siihen omat kuulumiset lähipäivinä.
    Isot halit äidltä

    VastaaPoista
  3. Moi! Mukavaa lukea blogiasi. Kiitos kortista, oli kiva saada se. Mukavaa alkavaa syksya!

    Terkuin, Eeka

    VastaaPoista
  4. Moi! Olipa mukava yllätys tämä sinun blogi:). Onkin varmaan rentouttavaa kirjoittaa tänne, kun ei enää tarvitse opiskelun tiimoilta kirjoittaa. Paljon onnea vaan ja kiitos kortista! Toivottavasti pääset pian taas kuntoharjoittelun pariin. Terveiset!

    Päivi

    VastaaPoista
  5. Heippa! Kiva kun laitoit linkin tähän, varmasti tulee lueskeltua! Itsellänikin ollut ajatus välillä alkaa pitää blogia ihan kotisuomessa, tosin liian harvoin mulla siihen varmaan olis muuta kirjoitettavaa kun "olin töissä".. Kuvat on kivoja, toiv laitat niitä reippaasti :) Jenni

    VastaaPoista

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)